The Jive Bombers: Hit the Deck! It's....
(Texas Jamboree, 1999)
|
Swingiä ja jump-bluesia Texasista. Mukana mm. High Noonista tuttu Shaun Young ja Deke Dickersonin Ecco-Fonicsista tuttu Bobby Horton. Lisämausteena yksi
parhaimmista naislaulajista tänä päivänä, Dana Dattalo. Meno on letkeää ja svengaavaa Louis Jordanin hengessä, mutta aivan mestariteokseksi
tästä ei ole. Omia kappaleita on lähes puolet, mutta silti oma persoonallinen linja on vielä vähän hiomaton. Soitto, sovitukset ja äänitys
ovat kuitenkin ammattitaitoista ja perinteitä kunnioittavaa. Tätä CD:tä on hauska kuunnella ja se saa kuulijan hyvälle mielelle ja sehän on jo jotain
se.
Arvosana: ***
|
Deke Dickerson & the Ecco-Fonics: Rhythm, Rhyme and Truth (Hightone, 2000)
|
Kolmas ja eittämättä myös toistaiseksi paras Deken soololevy. Edellisten levyjen jonkinlainen sillisalaattimaisuus on muuttunut
yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi. Toki vieläkin musiikki vaihtelee puhtaasta rockabillystä countryyn, doowopista western swingiin, mutta monipuolisuus onkin
Deken valtti. Toinen suuri muutos on synkkien elämää pohdiskelevien sävyjen mukaantulo (mm. Where Am I Goin?, I'm Lonesome, Hello Blues), mutta mukana on
edelleen hauskat naiskauneutta ylistävät kappaleet (Give Me A Brunette, C-A Boogie). Deke & Ecco-Fonics ovat varmasti yksi ammattitaitoisimmasta alan
bändeistä tänä päivänä ja olisi todella hauska nähdä koko bändi myös Suomessa.
Arvosana: ***½
|
Big Sandy & his Fly-Rite Boys: Night Tide
(Hightone, 2000)
|
Tämä on oma valintani vuoden 2000 parhaaksi levyksi. Big Sandyn vannoutuneena ihailijana voi vain ihmetellä Ison Sandyn ja bändin luomisvoiman
ehtymättömyyttä. Fly-Rite on aina koostunut loistavista soittajista ja Sandyn pehmeä ääni on ehkäpä paras miesääni alan
musiikissa tänä päivänä. Kaiken kukkuraksi pojilla on todella ideaa musiikissaan. Big Sandyn levyt ovat perinteitä kunnioittavasti
tehtyjä, mutta ne eivät apinoi mitään tiettyä tyyliä, vaan Sandy luo western swingistä, rockabillystä ja jumpbluesista oman herkullisen
yhdistelmän. Verrattuna aiempiin levyihin soundi on tanakoitunut ja erityisesti uusi basisti tuo potkua menoon.
Arvosana: ****
|
Moonshiner: The Brooklyn Connection
(Jungle, 2000)
|
Neobillyä kuuluu enää harvoin ja varsinkin persoonalista sellaista. Turun ylpeys Moonshiner paikkaa tätä vajetta ansiokkaasti. Soitossa on
kuultavissa 80-luvun neobillybändien kuten Blue Catsin vaikutus yhdistettynä aivan uudenlaiseen keitokseen. Moonshiner ei varsinaisesti rokkaa aivoja pihalle, vaan
tyylittelee vivahderikkaita mid-tempo biisejä asiaankuuluvalla slapbassolla àla Vehnänen sävytettynä. Soinin Ramilla on hyvä ja personalinen
ääni. Suurin osa biiseistä on myös Ramin käsialaa. Levyä jaksaa kuunnella useampaan kertaa, mutta silti jotain jää vielä puuttumaan.
Ehkä ne on ne 200 keikkaa vuodessa, jotka vasta tekevät todellisen ammattilaisen. Moonshiner on vielä hiomaton timantti, mutta toivottavasti bändi jatkaa
yhdessä. Lisäbonuksena saa Mikin suunnittelemat kannet!
Arvosana: ***
|
|
Ole Rasmussen & his Nebraska Cornhuskers: Sleepy Eyed John (Bear Family, 1999), 1950-52
|
"Play it pretty, boys!" oli orkesterijohtaja Rasmussenin toistama välihuuto, joka luonnehtii koko bändin asennetta. Tämä on
ehtaata western swingiä Etelä-Kaliforniasta 50-luvun alusta – rehellisesti vanhanaikaista musiikkia. Rassmussenin bändi ei ehkä lukeudu western swingiin
suurin, mutta oli paikallisesti erityisen suosittu. Rasmussenin ansiona oli loistavien muusikkojen löytäminen ja yhdessä pitäminen. Hänen liepeillä
vaikutti jonkin aikaa myös Johnny Horton ja Sammy Masters. Orkesterin päätavoite oli viihdyttäminen ja musiikki oli sen mukaisesti svengaavaa. Se oli
tehty isoihin tanssihalleihin ihmisiä liikuttamaan ja irrottamaan heidät arjen harmaudesta. Nämä tavoitteet Rasmussen täytti ammattitaidolla,
sillä yhä puolivuosisataa myöhemmin näitä 28 kappaletta jaksaa kuunnella ja ihastella soiton puhtautta mutta myös sen varauksetonta
hyväntuulisuutta.
Arvosana: ***½
|
|
Jerry Reed: Here I am (Bear Family, 1999), 1955-58
|
Jerry Reed niitti mainetta 1960-70-luvuilla säveltäjänä ja kantriartistina, mutta tähän BF:n levyyn on kerätty hänen
varhaistuotantonsa Capitolilta vuosilta 1955-58. Musiikki vaihtelee honkytonkista, rockabillyyn ja rock'n'rolliin. Vaikka menestystä ei tullutkaan niin Capitol
satsasi tuotantopuoleen ja koko levy on laatu kamaa: soittajat, soundit ja Jerryn laulu. Erityisesti Jerryn rockabilly-biiseissä on potkua ja ne ovat olleetkin kauan
klassikon asemassa. Ei tämä nyt mikään must-kokoelma ole, mutta parhaasta päästä kuitenkin. Niin kuin usein näissä kokoelmissa 30
kappaleeseen mahtuu hieman turhan monta honkytonkia, vaikka monet niistä hyviä ovatkin.
Arvosana: ***
|
|
Buck Jones & his Rhythm Riders: I'm Gonna Rock Your Brains Out (Hogfarm, 2000)
|
Tämä levy oli syksyn suurimpia pettymyksiä. Buck Jonesin paluu on ollut positiivinen yllätys ja keikoilla bändi on ollut hyvässä
vireessä. Oma linjakin on hahmottunut nopeasti: vanha Jones-soundi on ollut pohjana uudelle tukevammalle otteelle. Keikoilla kaikki onkin toiminut hyvin, mutta levyllä
ei tätä oikeastaan jaksa monta kertaa kuunnella. Meno on kuin hytkyisi ravaavan aasin selässä; vauhtia on, mutta vain näennäisesti. No nostalgia
syistä (ja paikallispatriotismista) tämäkin levy voi omistaa. Kannet ovat myös uskomattoman surkeat.
Arvosana: **
|
|
Dave Stuckey & the Rhythm Gang: Get a Load of This (Hightone, 2000)
|
Kun edesmenneen Dave & Deke Combon toinen kantava voima Deke Dickerson on ollut viime vuodet aktiivinen, niin toinen osapuoli Dave Stuckey on viettänyt
pitkään hiljaiseloa, mutta onneksi se on nyt ohi. Daven sooloprojekti jatkaa Combon aloittamalla linjalla, mutta nyt on jätetty rockabilly kokonaan taakse ja
siirrytty puhtaaseen western swingiin. 1930-50-lukujen western swing on viime vuosien aikana löydetty uudelleen ja monet bändit ammentavat musiikillisia vaikutteita
tästä suunnasta, mutta harva on siirtynyt soittamaan tätä unohdettua musiikkia. Olen ainakin itse ihastunut viime aikoina western swingiin menoon ja
musiikin hyväntuulisuuteen. Jive & Smile on tämän musiikin tunnus ja se pitää hyvin paikkansa Dave Stuckeyn levyn kohdalla. Tämä levy on
musiikillisesti täysosuma: loistavat muusikot (steel, kitara, 2 fiddleä, piano, klarinetti, trumpetti, basso ja rummut), loistavat biisit ja tyylitietoinen
äänitys. Mitä muuta voit enää odottaa.
Arvosana: ****
|
|
The Paladins: Re"Jive"Inated (Hootenanny, 1999)
|
Tämä on muutaman vuoden takaisen Ticket Home levyn uudelleenjulkaisu. Hemmot eivät olleet tyytyväisiä alkuperäisen biisivalikoimaan,
-järjestykseen ja miksaukseen. Mukana on nyt viisi uutta biisiä. Paladinsin viime kesän Tavastia-keikka oli edelleen mielessä levyä ostaessani; keikka oli
omasta mielestäni vuoden paras Suomessa. Sama intensiteetti ja loistava kitarointi kuin keikalla tulee esillä tällä levylläkin, joka on tanakkaa
bluespohjaista rock'n'rollia. Paladins on eittämättä 20-vuoden keikka rupeaman jälkeen tai siitä huolimatta yksi parhaista
roots-bändeistä, jonka skaala on laaja - rockabillystä bluesiin kaikilla mausteilla.
Arvosana: ***
|
|
VA: Long Gone Daddies. Original 50s Rockabilly & Rock'n'Roll from the Modern label (ACE, 2000), 1953-58
|
Tämä on yksi parhaista kokoelmista, jonka olen viime vuosina kuullut. Pohjana parin kymmenen vuoden (sic!) takainen kymppituumainen Modern Rockabillies,
mutta CD:llä on bonuksena 22 uutta kappaletta ja osa vanhoistakin on eri versiona. Modern ja sen alamerkit tuottivat pääosin mustaa musiikkia ja tälle
kokoelmallekin on kiitettävästi sisällytetty mustaa rock'n'rollia. Yksi kohokohdista on Oscar McLollien "Roll, Hot Rod, Roll". Modern tuotti
myös hyvää rockabillyä. Pat Cuppin levytykset ovat kauan olleet suosikkejani ja tällä kokoelmalla on herran koko tuotanto. Sammy Mastersin biisit
erityisesti "Pink Cadillac" ja Lee Densonin klassiset "South's Gonna Rise Again" ja "Red Hot Rockin' Blues" tulisi
löytyä jokaisen itseään kunnioittavan rokkarin kokoelmista.
Arvosana: ****
|
|
|