Pajula Matti 
Tanssiinkutsu

Arvoisa Katsoja!

Niukkuus ja onnellisuus, häviö ja voitontunne, suru ja ilo - voivatko ne käydä käsikädessä? Tässä näytelmässä voivat. Ja tämä tarina pyrkii olemaan tosi. Se kertoo elämästä Suomen maaseudulla heti sotien jälkeen, 40-luvun lopulta aina 50-luvun alkuun. Näytelmän teksti perustuu haastatteluihin ja nojaa paljossa tositapahtumiin. Moni tuon ajan elänyt sanoo, että jälleenrakennuksen aika oli Suomen kansan onnellisinta aikaa. Saatiin taas tanssia, saatiin taas pussata omaa rakastettua mielin määrin, saatiin panna hihat heilumaan toden teolla - olkoon että ne heiluivat myös kohtuuttomia sotakorvauksia naapurille. Saatiin nauttia oikeasta kahvista ja syödä appelsiini, saatiin sakkariinin sijaan oikeaa makeaa suuhun ja propagandan ja suru-uutisten sijaan kajahti radiosta taas lauantain toivotut ja tanssilavojen liepeillä heilahtelivat tyttöjen halukkaat kellohameet... jossain kajahti jo amerikanjatsi soiton sekaan... Kaikilla oli tekemistä, kukaan ei ollut tarpeeton. Mitään ei ollut liikaa, tuskin edes tarpeeksi, mutta pula-ajan koulima mieli riemuitsi vähästä ja vaatimattomastakin. Turhuuksien perässä ei juostu vaan tarpeellisen. Ihmisellä oli hyvä mieli ja puhdas omatunto - kasvava hyvinvointi tuntui aidolta eikä maistunut tuhlaukselta ja mässäilyltä - siinäkö piili tuon onnellisen ajan salaisuus? Ja missä kohdassa se loppui? Ja miksi se loppui? Saataisiinko se takaisin - jos se kerran onnellista oli? Vai oliko se? Sitä mieti kanssamme - Arvoisa Katsoja! Ja viihdy ja nauti kanssamme tosipohjaisesta elämänmenosta Kuopion liepeillä heti sotien jälkeen! 
 
 

Tervetuloa!

Matti Pajula ja Vehmasmäen ns:n teatterintekijät

Asko Korpela 20051230 (20051230) o SP-osoite o AJK kotisivu