Hunajan pisara
| Lapinlahdelta - Telppäs-niityltä - lähti v. 1796 liikkeelle
hurja tapahtumasarja. Tapahtui ihme, joka yhä jatkuu, tässä
ja nyt 1996. Kahden talon heinäväki kaatui maahan, nousi ylös
ja alkoi säteillä ympäristöönsä tulta, joka
yhä palaa, hehkuu ja vaikuttaa. Syntyi liike, joka imaisi mukaansa
ensin Lustigin, iloluontoisen saarnamiehen, sitten nuoren Paavo Ruotsalaisen,
karismaattisen ja voimallisen vaikuttajan - ja hänen kauttaan mukaan
tempautui koko Suomi, niin hengellinen kuin maallinen.
Snellman sanoi Paavosta: "Ruotsalainen on runoilijaluonne, hän elää kaksoiselämää", tai:".. . häntä voisi pitää myös veijarina", toisaalla taas näin:". .. ehkä tullaan hyvin lähelle totuutta, jos pidämme häntä hyvin lahjakkaana puoluemiehenä", ja lopulta näin:". .. tulemme vakuuttuneeksi, että hän oli nero." Ilmeisesti ainoat sanat, jotka Paavo sanoi Snellmanille, olivat nämä: "Työ vilosoohvit teette saman selevän Raamatusta kuin sika pottuhalmeesta." Vilosoohvit ahertavat yhä tänäpäivänä Paavon kimpussa - psykoanalyytikot ja -historioitsijat raplaavat Paavon laajaa persoonaa himokkaasti. Mutta yhä heittelee Paavo kompiaan tieteen silmille. Parempi on Paavosta tehdä näytelmä, sillä Paavo kirjoitti näytelmänsä itse. Paavo teki työtään raplaamalla ihmisillä, hänen villi huumorinsa ja rohkea leikinlaskunsa - runsaan "syntisäkkinsä" levittely ihmisten silmien alla on valmista näytelmää. Syvä ja tuskallinen oli myös Paavon yksinäisyys ja kilvoittelu "murhehuoneessa ja ikuisessa odottamisessa ja viheliäisyyden tunnossa." HUNAJAN PISARA -näytelmä vie Sinut Telppäs-ihmeen kautta Paavon nuoruuden aikaan, Riitan löytämiseen, seppä Högmanin luoja ankariin ensitaistoihin paikasta herännäisyyden johdossa. . . Nyt ei puhuta Ukko-Paavosta, vaan salskeasta nuorestamiehestä metkuineen, rakkausseikkailuineen, etsijän tuskineen ja löytämisen iloineen. Puhutaan myös muista savolaisista ihmisistä, jotka elivät ankarassa ajassa, joka oli täynnä uhkia, suuria tapahtumia ja käänteitä. Emmekä me liiku historian hämärissä, vaan olemme mukana tapahtumissa jotka yhä ovat läsnä lapinlahtelaisessa maisemassa ja ihmisessä -ja koko Suomessa ja suomalaisuudessa. Kirjoittaessani koin varman tunteen: nämä tapahtumat ja ihmiset ovat hyvin lähellä meitä, tämä ajankuva 200 vuoden takaa tuntuu lähestyvän lähes pelottavalla tavalla tätä meidän 1990-luvun kaaostuvaa repaleisuuttamme. Mutta samalla koin saavani noista menneistä tapahtumista uutta iloa ja selviytymisuskoa. Samaa iloa tuntuvat hehkuvan myös näyttelijämme. Yhdessä me uskomme voivamme tarjota myös Sinulle koskettavan teatterielämyksen. |
o