Kalajoen käräjät

PERJANTAI 3.7.1992 KOTIMAA

Nivalan herättäjäjuhlien nilsiäläinen näytelmäntekijä Matti Pajula:
Ihmiset luulevat omistavansa maailmaan
KAIKKI OIKEUDET

"Teatterin tarkoitus on kertoa tarinoita ihmisenäolemisen vaikeudesta tai ihanuudesta", nilsiäläinen draamantekijä Matti Pajula määrittelee. "Jos löytyy hyvä tarina, se puhuttelee." 
"Nykyään taiteessa ilmaisusta on tullut pääasia. Raadollisuuden esiinvääntäminen shokki vaikutelman vuoksi on olevinaan suurta teatteria. Semmoinen polkee sisällön allensa." 
Matti Pajulan mielestä taiteen ja "esteettisen meiningin" pitäisi kuulua jokaiseen elämään, tilanteeseen, valintaan ja hetkeen. "Yritä nähdä kauneutta ja luoda sitä ympärillesi", hän neuvoo. 
"Vaikka kyllä teatterin olemukseen sisältyy ristiriita. Dramaatikko on ihminen, joka etsii kuin rakkikoira tunkioita ja kohtia, joissa tapahtuu kolareita. Rajanveto hyvän maun ja mauttomuuden välillä on yhtä tarkka kuin viinankäytössä," 
 

Kristillisyys ei ole kokoelma tilaisuuksia 

"Kirkolla taitaa olla sama ongelma. Sisältö puuttuu. Kristillisyyden pitäisi olla elämän läpäisevä asia eikä vain kokoelma tilaisuuksia." 
"Kirkollinen elämä on aika mitätöntä. Pitäisi olla uskallusta kääntää keskustelu todella uskonelämään. Mutta niitä arpajaisia vain pidetään", Pajula hämmästelee ja on sitä mieltä, että papisto on antanut liikaa periksi tämän maailman menolle. 
"Paradoksaalista on, että vaikka erikoistuminen on mennyt hyvin pitkälle, kuitenkin kaikki yrittävät olla toistensa kaltaisia ja mennä mukaan kaiken maailman hölmöilyyn." 
 

Punainen tupa ja perunamaa maalla 

Matti Pajula on vaihtanut vuosia sitten hyvää vauhtia juppiutumassa olleen pääkaupunkilaiselämän punaiseen taloon ja perunamaahan Nilsiässä. 
Vastapäätä on Aholansaari "meillä on Paavo Ruotsalaisen kanssa yhteiset kalavedet". Kaukana näkyy Tahkovuori. "Kyllä tämä aina tapiolalaisen kaksion voittaa", Pajula murahtaa rantasaunan portailla. 
Kaupunkilaiselämä betonibunkkerissa ei ollut Pajuloita varten. Kun kaupunkilaiset todistavat, etteivät kaipaa sen parempaa, Matti Pajula vastaa, että pystyyhän merikotkakin, jonka siipienväli on kaksi metriä, elämään Korkeasaaren häkissä. "Mutta onko se merikotkan arvoista elä- mää?" hän tökkää. 
Maallemuuttanut myöntää, että jonkun on yhteiskunnan hommat tehtävä ja tunnustaa, että "metsän kohtuun paenneen on helppo haukkua räksyttää kaupunkilaisia". Mutta ei hän ihmisiä tuomitse, toteaa vain, että bunkkeri on mieletön. 
Kirjailija Matti Pajula elättää perheensä kynällään. Hän kirjoittaa kuunnelmia, käsikirjoituksia tv-sarjoihin ja tekee tekstiä teattereille. Sen lisäksi hän ohjaa harrastajateatterilaisia pitkin pitäjiä aina Raahea ja Kontiolahtea myöten. 

Mieluiten sanon itseäni pienkirjailijaksi, onhan tässä ympärillä pienviljelijöitäkin. Suomessahan täytyy julkaista trilogia tullakseen oikeaksi kirjailijaksi", Pajula virnistää. 
Nivalan herättäjäjuhlilla esitetään Matti Pajulan kirjoittama näytelmä Armon vilaus, joka kertoo Paavo Ruotsalaisen ja Niilo Kustaa Malmbergin tapaamises- ta, tai pikemminkin kahden erilaisen persoonan törmäämisestä. Herännäisjohtajathan tapasivat juuri Nivalassa useita ker- toja vuosina 1833-38, jolloin Malmberg toimi siellä pappina. 
Varpaisjärvellä pyörii Matti Pajulan kirjoittama ja ohjaama Yölinnut-näytelmä, jonka aihe liittyy Lapin sodan muistoihin. Historialliset aiheet tuntuvat Pajulasta omimmilta, vaikka rajankäynti historiallisen totuuden ja mielikuvituksen kanssa onkin hänestä aina tuskallista. 
 

Jokainen joutuu elämässä näyttelemään 

Matti Pajula väittää näyttelemisen olevan jokapäiväistä työtä meille kaikille. Jokainen joutuu näyttelemään. Hänestä on hyvin kiinnostavaa ohjata amatöörejä, jotka hän "koettaa saada olemaan näyttelemättä". 
"On jännittävää tehdä maitoautonkuljettajasta tai metsurista taiteilijoita. Tavalliselle keski-ikäiselle kansakoulu ei ole antanut valmiuksia luovuuteen tai taiteelliseen tekemiseen." 
"Nykyiset koulut ovat taas surkeita tiedonjakolaitoksia. Opettajilla on suuri vaara vetäytyä suojakilven taakse, että jaksaisivat jotenkin syrjäkyliltä kerättyjen oppilaiden kanssa." 
"Eivätkö papitkin joudu turvautumaan papilliseen nuottini, vaikka joskus jotain ajattelisivatkin?'' 
"Kun amatöörinäyttelijä vihdoin hyppää arkipäivän roolistaan ulos ja on luonnollinen ihminen, hän onkin yhtäkkiä näyttelijä. Se on upea tunne. On kuin vuoret hajoaisivat ryskyen, kun ujosta luimistelijasta löytyy se taiteilija, joka meissä jokaisessa on", Pjula kuvaa.
"Moni harrastelijateatterilainen on ylpeä huomatessaan, että hänestä on muuhunkin kuin moottorisahan kahvaan tai auton rattiin. Eläään löytyy tyystin uusi alue."
"Sitä paitsi teatteria tehtäessä arkiroolit unohtuvat. Lääkäri, arkeologi, maatalon emäntä ja metsuri ovat täsmälleen samalla rivillåä ihanana sekamelskana. Ja taidetta syntyy."
 

Valheellinen mainosten maailma 

Matti Pajulan tiehen kirjailijaksi ja ohjaajaksi on sisältynyt Helsingin yliopistossa suomen kielen opiskelu, mainostoimistossa työskentelyä ja työtä kustannustoimittajana. 
Mainostoimistosta hän sai tarpeekseen parissa vuodessa. Hänen tuli todistella ihmisille kynällään, miten he eivät voisi tulla toimeen ilman maailman tehokkainta deodoranttia. Hyvälle kirjoittajalle maksettiin hyvä palkka, mutta se ei tyydyttänyt Pajulaa. 
"Mitä suurempi valehtelija, sitä suurempi kansalainen", hän tuhahtaa. 
"Siinä maailmassa oli hyvät palkat, mutta huono omatunto. Mutta sehän korjautuu, kun kutsutaan Pentti Linkola haukkumaan porukka. 
"Niin tehtiin mainosmiestenkin ideapäivillä. Kun Linkola sanoi, että paras mainosmies on kuollus mainosmies, kaikki hymyilivät älykkäästi ja taputtivat. Sen jälkeen oli hyvä palata päiväjärjestykseen, kun oli tunne, että joo joo onpahan tuokin asia otettu huomioon. Omatunto oli siten puhdistettu." 
 

Ihminen unohtanut vetäytymisen erämaahan 

Kävellessään kerran Töölönlahden rantaa Pajula teki ratkaisunsa. Pois. Hän hyppäsi junaan ja häipyi kauas Rantsilaan surkean autiomökin suojan mukana vain koira ja suolaa. 
"Onko erämaahan meno unohtunut nykyajan ihmisiltä kokonaan?" kysyy Pajula kertomuksensa välissä. 
Kun ruosteisesta katiskasta löytyi aamulla viiden ja puolen kilon hauki, Pajula ajatteli, että näin hänen Luojansa vastasi sekaviin kyselyihin, että oikealla tiellä oltiin. 
Vielä mitä. Autiomökissä kirjoitettu romaanin käsikirjoitus tuli takaisin selkein sanoin, ettei sitä voi julkaista. 
Mutta epäonnisen käsikirjoituksen hyvistä dialogeista syntyi kuin syntyikin mainio kuunnelma Amerikan Antti, joka sai hyvän vastaanoton. Siitä kirjailijan ura alkoi. 
 

Jäljet jäivät Paavonkin saappaista 

Syrjähyppy kustannustoimittajana kesti kauemmin kuin yö mainosalalla. Mutta kun ei sielläkään kirjallisuudesta puhuttu, vaan rahasta, Pajula pettyi ja jäi vapaaksi kirjailijaksi. 
Nyt Paavon naapurina on hyvä. Kun tulee vaikea paikka, Pajula käy Soukan torpan raunioilla ja juttelee parhaan naapurinsa kanssa. "Ihmiset pitäisivät hulluna, jos kuulisivat." 
Paavo vastaa, että jäljet ne jäivät hänenkin saappaistaan, vaikkakin mutkaiset. 
Paavo Ruotsalaisen ristiriitaisuus ei voi olla vetoamatta dramaatikkoon. "Hänessä oli hyvä ja paha voimakkaasti esillä", Pajula pohtii. 
 

Jumalakin halutaan vielä omistaa 

Matti Pajulan näkemyksen mukaan uskonnollisella näytelmällä on nyt kysyntää, kun "ihmiskunta elää ryyppäjäistensä sitä vaihetta, joka tulee joskus puoli kaksi yöllä, kun ruvetaan puhumaan perimmäisiä. Miksi muuten pappi ei ole silloin paikalla?" 
"Tieteellinen elämän perusnäkemys on aiheuttanut narsistisen häikäilemättömän elämäntavan. Kun ihmisiltä puuttuu Jumala, he ovat tehneet itsestään jumalan. Ihmiset luulevat omistavansa maailmaan kaikki oikeudet." 
Pajulan näkemyksen mukaan ihminen ei tieteellä pysty kuitenkaan hallitsemaan maailmaa, vaan tiede itse asiassa tuhoaa sitä. Hengellisen orpouden takia on humanismilla ja teologialla nyt tilauksensa. 
"Onhan niitä tietenkin Jumalan omistajia", Matti Pajula miettii. 
"He ovat sellaisia, jotka omistavat paljon muutakin ja he pyrkivät omistelemaan vielä tuota Jumalaa." 
SIRKKA JÄRVELÄINEN 

 

Armon vilaus on saarna todellisesta tilanteesta 

Ohjaaja Pentti Ranttila kertoo, että Armon vilaus on Nivalan nuorisoseuran näyttämön kolmas hengellinen näytelmä. 
"Kesäteatterina esitimme noin kymmenen vuotta sitten myös Matti Pajulan kirjoittaman Kalajoen käräjät ja muutama vuosi sitten ohjelmistossa ollut Heikki Ylikankaan Kolmekymmentä hopea- rahaa oli meille suuri kokemus. Toivottavasti tästä Armon vilauksesta muodostuisi jotain samanlaista." 
"Harrastajateatterille on rikkautta, jos paikkakunnan historiasta löytyy aineksia näytelmään asti. Kun tämä on herätysliikkeiden aluetta, on arvokasta siirtää niitä näyttämölle." 
"Armon vilaus on jälleen kerran inhimillinen näytelmä vallasta ja sen käytöstä. Tässä kaksinkamppailu opillinen ja hallinnollinen, jonka ratkaisee Paavon saarna. Kaksi karismaattista johtajaa ratkaisee historiallisen tapahtuman." 
Pentti Ranttila siirtää näytelmän aiheen yleiseksi kyselemällä: "Näinkö se aina kuitenkin on, että yhteisön asiat päätetään johtajien toimesta. Näiden hengellisten johtajien tapaamisessa oli onnellista se, että löytyi joustavuutta ja voimaa nöyrtymiseen." 
"Ruotsalainen ja Malmberg olivat aikansa 'julkkiksia' ja heistä puhutaan edelleen. Myös heidän ratkaisunsa vaikuttaa edelleen. Tämä näytelmä on saarna todellisesta tilanteesta." 

Paavo Ruotsalaista näyttelevä kauppias Kari Krapu on näyttämön vakituinen harrastaja jo viidentoista vuoden ajan. 
Rooli on Kari Kravun mielestä vaativa, koska katsojilla on jo tietty ennakkokäsi- tys Paavosta. "Jokaisen mielikuviin ei minun tulkitsemani Paavo passaa." 
"Roolista on tullut sitä haastavampi, mitä enemmän on päässyt sisälle. Talven aikana on tehnyt mieli lukea Paavosta sen minkä vain on löytänyt. Mitä enemmän tietää, sitä nöyremmällä mielellä suhtautuu." 
Kravun mielestä Paavo oli otteissaan vähän ovelakin. "Huumorilla ja inhimillisillä piirteillä hän pääsi lähemmäksi tavallisia ihmisiä kuin papit, jotka olivat eri säätyä." 
Kari Krapu kertoo, että näytelmällä pyritään saamaan katselijat ajattelemaan perimmäisiä kysymyksiä: "Tärkeät asiat ovat yksinkertaisia." 
"Näytelmä on muodostunut yhdeksi saamaksi. Sanomaa voidaan viedä niin monella tapaa eteenpäin." 
"Körttimummot meidän porukassa ovat aitoja. Heissä on sitä henkeä, joka oli meillä jo 30 hopearahaa tehtäessä. Silloin ei pelkästään näytellä, vaan ihmiset elävät näytelmää." 
Aitouteen pyritään myös sillä, ettei näytelmässä ole äänitehosteita. Lavastuksen on suunnitellut nivalalaissyntyinen Kari Junnikkala, joka toimii Lahden kaupunginteatterissa. KALLE LUHTASELA
Perimmäisten kysymysten äärellä: "Tärkeät asiat ovat yksinkertaisia." 
Pääosissa: Ukko-Paavo (Kari Krapu) ja Niilo Kustaa Malmberg (Veijo Järviluoma) 
'Teatteria tehtäessä arkiroolit unohtuvat. Kaikki ovat samalla viivalla", on Matti Pajulan kokemus. 
"Körttimummot ovat aitoja. He eivät näyttele, vaan elävät näytelmää." 
 

Asko Korpela 20060214 (20060214) o SP-osoite o AJK kotisivu