1996 Kevo

Matkaseurue: Jaana, Jani, Juha

31.8. Ajomatkalle Helsingistä pohjoiseen noin. klo 10. Matka venyi Rovaniemen pohjoispuolella alkaneen sateen ja sumun vuoksi niin, että olimme perillä Karigasniemen tien Hannujärven pysäköintipaikalla 1.9. klo 05.00. Teltta pystyyn pysäköintipaikan lähelle ja nukkumaan. Matkan aikana onnistuin väistämään 2 kissaa, yhden koiran, yhden tunnistamattoman kävelevän vesilinnun, kaksi lumikkoa (toinen epävarma...) ja yhden täysin tunnistamattoman eläimen - kirkkaat silmät sillä ainakin oli (...vai oliskohan se sittenkin ollut rekka?). Ainoa poro näkyi heti kun poronhoitoalue alkoi jossain Pudasjärvi - Rovaniemi tien varressa.

1.9. Hannujärveltä Ruktajärven tuvalle (12 km). Kuinka ollakaan olen taas pakannut itselleni 32 kg rinkan... Reitti on helppokulkuista; Luobmosvavrrikin harju näyttää 1:100000 kartalla kapealta, mutta todellisuudessa järviä ei aina molemmin puolin näy - puut peittävät näkymän. Lounas Suorrajavrin lounaispäässä, jonka jälkeen alkoikin rankkasade ja viimeiset 5 km Ruktajärvelle olivat märkiä. Päivän opetus: jos käytät sadetakkia, käytä myös sadehousuja. Ruktajärvellä oleili Steiner-leirikoulu ja vantaalaisia linja-autonkuljettajia. Illalla laskimme vähintään 12 telttaa ja tupakin oli täynnä. Oma teltanpystytys sateessa onnistui tietenkin hyvin.

2.9. Ruktajärveltä tuntureille Njavgoaivin ja Kuivin suuntaan (23,5 km). Suunnitelmissa oli pitempi päiväretki, jolla lyhennettäisiin viimeisen päivän matkaa. Matkalla Njavgoaivin tuvalle tapasimme vaeltajan, joka kehotti meitä "oikaisemaa" Njavgoaivi-tunturin huipun kautta; oli kuulemma loivarinteinen ja viivyttäsi matkaamme vain 10 minuuttia. Emme noudattaneet neuvoa, koska maastosta ja kartalta katsoen kyseinen tunturi oli liian uljas - ainakin kaksi tuntia olisi mennyt. Njavgoaivin tupa, jonka joku väitti olevan Kekkosen päähänpisto ("...tässä olisi hyvä paikka tuvalle..."), ei kartan tiedoista huolimatta ollut varustettu puhelimella ja kuten kartastakin voi aavistella, vesi on haettava noin 800 metrin päästä. 50-luvun lopulla rakennetulla Aku-turvekammilla pidimme lounastauon. Matka kammilta Kuiville ei ollut erityisen vaikeakulkuinen, mutta pehmeät helsinkiläisjalkapohjat eivät siitä enää pitäneet. Matkan sade ei haitannut, koska edellisen päivän opetus sadehousuista oli muistissa. Kuivin tuvalla oli 6 henkeä, mutta me yövyimme tietenkin teltassa. Kuivin tuvan kohdalla Kamajohka on sen verran syvä, että jopa uimaan pääsee (omasta mielestäni kaikki vesi teevettä lukuunottamatta on liian kylmää). Rommitoti ennen nukkumaan menoa lämmitti mukavasti ja yön aikana tuli todettua, että Fjällrävenin Akka-teltta pysyy hyvin pystyssä kovassa tuulessakin - Kuivin tupa on aika avoimella alueella. Radiokokeiluihin kuului myös Nokia 440 NMT-450 käsipuhelimen kokeilu - yhteys onnistui.

3.9. Kuivilta Fiellokeädggejohkan ja Kevojoen putoukselle (13 km). Polku Kevolle päin oli kadoksissa ensimmäiset 500 m, mutta mikäs siinä oli suossa tarpoessa. Sen jälkeen matka taittui suhteellisen helposti, mutta myöhäisestä heräämisestämme johtuen pidimme lounastauon jo Stuorraroadjan koillispuolella olevalla leiripaikalla (NMT-450 toimi). Sen jälkeen vauhdikasta kävelyä pitkospuita ja tasaista maastoa pitkin, kunnes noin 3 km päässä Kevosta tuli eteen pari ihastuttavaa kurua, jotka muistuttivat siitä, että kiipeämiseenkin tulisi olla lihaksia. Putoukselle saavuttuamme ilahduimme siitä, että käytettävissä oli portaat; muuten alasmeno olisi ollut suhteellisen hankalaa. Putouksen leirintäpaikalla olikin sitten väkeä kuin markkinoilla. Johtuen kivisestä maastosta paikalla oli käytettävä puisia teltanpohjia, mutta onneksi niitä oli vielä jäljellä. Putouksen jatkuva jyly soi korvissa koko ajan. Tällä paikalla huomasi myös, kuinka kaikille ei ole selvää mm. polttopuiden hakkaaminen; puuvajassa oli vain isoja pöllejä jäljellä. Onneksi ne olivat niin kuivaa tervasta, että klapien teko tylsälläkin kirveellä oli iloa. Putouksella on myös varsinainen luksus-ulkohuone. Iltaruokailun yhteydessä tuli kiistaa siitä onko Stroh rommia. Kompromissiksi tuli kutsua ko. juomaa nimellä Strommi.

4.9. Putous - Ruktajärvi - Suorrajavrin lounaispää (n 24 km). Jälleen pitkä taipale. Ensimmäiset herkistyttävät vaiheet tulivat putouksilta lounaaseen päin. Putouksen kahlaamo oli helppo ylittää - apuna on vaijeri tulilenkkeineen, mutta itse ylitin joen vain harppomalla (Gore-Tex (tm) vajelluskenkät, näjes...). Sen jälkeen oli tasan 154 porrasta ylöspäin, jonka jälkeen kartta näytti suhteellisen tasaista kulkua pitkin korkeuskäyriä. VÄÄRIN! Ensimmäisen 2 km matkalla oli useista ylös-alas kuruja. Nähtävyydeksi karttankin merkitty Kevon kanjonin alku on todellakin näkemisen arvoinen; kanjonin pohjalle voi katsella vajaan sadan metrin korkeudesta. Tämä päivä varmisti sen, että Kevon vartta kulkeva reitti on todella suosittu. Jokaisella leiripaikalla oli vähintään 15 ihmistä. 8,5 km taival Suohppashoaivin kaakkoispuolelta vaati tasapainoa - tuuli oli kova ja puuskainen ja sade piiskasi. Onneksi sade välillä muuttui myös lumeksi; saatiin jotain aihetta hurrata (ja NMT-450 toimi). Tuolla taipaleella paikantaminen 1:100000 kartalta oli myös vaikeaa, joskin arvioitu 7 km tuntivauhti olisi saattanut antaa jotain viitteitä... Lähestyttäessä Ruktajärveä maisema muuttui - välillä käveltiin kuin taikametsässä tai omenapuutarhassa. Lämmittelytauko 3 km:n päässä Ruktajärvellä - jalat alkoivat jälleen olla aika muusina. Lyhyt tauko Ruktajärvellä, jonne myös Steiner-koululaiset olivat palanneet. Viimeinen 5 km yöpymispaikalle oli hankalaa: väsymys painoi, satoi ja nilkkakin oli arkana. Perille päästiin, teltta pystyyn ja muiden matkalaisten syödessä ja juodessa minä sammahdin makuupussiin - teltan sisälle, onneksi.

5.9. Suorrajavrin lounaispää - Hannujärven pysäköintialue (7 km). Kaikki kotiinpäin, joten oli jo mahdollista kuittailla sateessa vastaantulijoille. Auto oli pysäköintipaikalla tallessa. Ajoimme noin 40 km Inarin suuntaan Muotkan Ruoktulle jossa saunoimme ja söimme poronkäristykset. Ajomatka etelään alkoi, mutta tällä kertaa yövyimme Oulaisissa enkä ajanut koko matkaa kerralla kuten mennessä. 6.9. ajettin loppumatka Helsinkiin. Takaisintulomatkalla ei eläimiä tullut vastaan juuri ollenkaan. Sodankylän paikkeilla vastaantulija varoitti valoillaan tien varressa olevasta porotokasta.