1997 Koilliskaira (Kiilopäältä)

Matkaseurue: Jaana, Juha, Satu

1.9. Ajomatkalle Helsingistä pohjoiseen noin. klo 10, perillä Kiilopäällä noin 01.30. Teltta pystyyn (maksua vastaan) retkeilykeskuksen taakse ja nukkumaan. Verrattuna edellisvuosiin ajosää oli erittäin hyvä.

2.9. Kiilopää-Niilanpää-Rautulampi-Lankojärvi (n. 20 km). Vihdoinkin rinkka alle 30 kg eli siis 25kg. On siinäkin tarpeeksi 6 päivän keikalle. Niilanpään poroerotuksen kohdalla ollut kota oli kadonnut. Pidimme tauon tuvassa ja jatkoimme lounaalle Rautulammelle Rautupään yli. Jo tässä vaiheessa huomasi, että vuosi on ollut todella kuiva - vähänkin ylempänä rinteessä purot olivat aivan kuvia. Rautulammella näytti rakentelevan leiriä jokin koululaisporukka. Lounaan jälkeen jatkoimme Rautuojan vartta Lankojärvelle. Lähellä Lankojärveä joku oli rakentanut komean nuolen osoittamaan oikopolkua tuvalle. Teltta pystyyn tuvan lähistölle ja nuotiotulille nauttimaan illasta. Hyttysiä ei ollut, mutta vihaisia mäkäriä sitäkin enemmän. Kuulimme ensimmäiset huhut alueella tapahtuneista rinkkavarkauksista. Hakkasin piruuttani kasan halkoja, koska kukaan ei niitä ollut tehnyt.

3.9. Lankojärvi-Porttikoski-Sotavaaranjoki-Sarvioja (n. 20 km). Ensimmäinen 5 km Porttikoskelle on yllättävän hidaskulkuista, juurakot, kivet ja pienet nousut ja laskut vaikuttavat. Koska Suomujoki oli erittäin vähävetinen, oli sen ylitys Porttikosken tuvan kohdalla helppo - itseasiassa vain kävelin joen yli. Sukat kyllä kastuivat, koska en viitsinyt tunkea niitä kokonaan kenkien sisään. Porttikosken saunakin näytti olevan kunnossa, kiuas ainakin oli uusi. Hakkasin taaskin sylillisen halkoja, koska mitään eivät edelliset kulkijat olleet jättäneet. Tauon jälkeen Peurapään pohjoispuolen satulan kohdalta yli Sotavaaranjoen sillalle. Nyt alkoi tuntua, että minkäänlaisia kiipeämislihaksia ei ole. Ensikertailaisena Satu kävi kyselemään - kylläkin aivan oikeissa kohdissa - että onko tämä nyt sitä hauskaa? Matka jatkui polkua pitkin kohti Kaarnepään eteläpuolta. Jälleen nousu, suhteellisen jyrkkä lasku ja polku kohti Sudenpesän kammia kohti. Väsymys alkoi jo painaa ja Sarviojan tupa ei tuntunut tulevan millään näkyviin. Vihdoinkin - teltta pystyyn tasaiselle hiekalle rannan lähelle. Vaikka tarjolla oli nuotio-ohukaisia, Satu vetäytyi nukkumaan pian. Yöllä alkoi kova tuuli ja ajoittainen sade.

4.9. Sarvioja-Maantiekuru-Luirojärvi (n 15 km). Edellisen päivän rasittavuuden ja sään sateisuuden vuoksi päätimme luopua Paratiisikurun ja itäisemmän kairan katsastuksesta ja lähdimme kohti Luirojärveä. Ajoittaiset sadekuurot ja märät varvikot tekivät matkan suhteellisen märäksi. Sen takia olikin mukava yllätys, kun Luirolla ei ollut juuri ketään. Saunomaan pääsi heti ja tavoistamme poiketen nukuimme tuvassa - 16 hengen autiotupa olisi kärsinyt, jos siellä ei olisi ollut ketään... Edellisen käyntini jälkeen oli koko Luiron tupa näköjään rakennettu uudelleen - varaus- ja autiotupapuolet olivat mielestäni vaihtaneet paikkaa ja kuivaushuonetta ei mielestäni aikaisemmin ollut ollenkaan.

5.9. Luirojärvi-Tuiskukuru-Aitalammen tulipaikka (n. 21 km). Takaisin kohti Kiilopäätä. Sää oli märkä, silloin tällöin sadetta ja muulloin tihkua. Märän sään tai mukavuudenhalun vuoksi Tuiskukurun kämpällä tuli pidettyä tavallista pidempi ruokailutauko. Alkoi näyttää siltä, että Suomunruoktulle ehtiminen/jaksaminen saattaisi olla vaikeaa. Vintiläojan varrella tuli sitten todettua, että aika kului, oli märkää ja tuli väsymys - jäimme telttailemaan Aitalammen läheiselle tulipaikalle, josta löytyi onneksi lähes täydellinen teltanpaikka. Vaikka olimme tuoneet mukana muutaman kuivan halon, totesimme kiitollisena, että vielä on sentään erähenkisiä vaeltajiakin. Joku oli jättänyt jätesäkkiin käärittyjä pieniä kuivia halkoja tulipaikalle. Lisäsimme säkkiin vielä jäljelle jääneet tervaksemme. Mäkärät olivat aivan tappotuulella - toivottavasti edes joku niistä hukkui yöllä alkaneeseen kaatosateeseen.

6.9. Aitalammen tulipaikka-Suomunruoktu-Niilanpää-Kiilopää (n. 17 km). Lähdettyämme tulipaikalta huomasimme, että edellisenä päivänä jäljelle jäänyt parin kilometrin pätkä oli erittäin helppokulkuista polkua, jonka aamukuntoisena käveli puolessa tunnissa. No, tulipa telttailtua maastossa. Kakkosaamiainen Suomunruoktun tuvalla. Tuvan kirjasta luin, että rinkkavarkaudet eivät olleetkaan mitään huhuja - Rautulammilla oli viety naisseurueen rinkat yön aikana ja Suomunruoktulla oli miesvaeltaja menettänyt rinkkansa samoin yön aikana. Todella outoa, pitääköhän hankkia rinkkahälytin...Kävelimme sateessa Kiilopäälle, jossa tietenkin piti hoitaa kaikki normaalit sivistystoimenpiteet (sauna, olut, ravintolaruoka ja tulipa vielä nukuttua mökissäkin.

7.9. Ajo takaisin Helsinkiin. Lähtö 09.00 ja perillä Helsingissä noin 24.00 ajoittaisista ukkoskuuroista huolimatta.

Yhteenveto: Uskomattominta oli kuulla rinkkavarkauksista - mitähän seuraavaksi? Lisäksi huomasin, että vuosi vuodelta tietyt hyvät erätavat, kuten tupien siivoaminen ja halkojen hakkaaminen, tulevat koko ajan harvinaisemmiksi. Ruskaa ei juuri ollut, mutta mitä minä siitä värisokeana ymmärtäisin. Mustikoita ja sieniä oli kohtalaisesti. Joka tapauksessa erittäin kiva lyhyt keikka ja saatiinhan sentään Satu tutustutettua eräretkeilyyn.