TUTKIELMIA
Towards the Light of Heavens
"The poet loved the eternal rhythm of life, its endless play with birth and death. He also played with these final borders of his life. Death was ever present, birth ever in mind, their mutual dance of life ever known.
Words were his playthings, poetry his own language. He mastered the poems, formed them to suit his soul, hammered them into the rhythm of forests, to the great beat of his own heart. He knew his own greatness, the shared and sacred wholeness that we human beings so easily lose into the empty din of our culture."
Klaus Rahikainen muistelee isäänsä, runoilija Kalevi Rahikaista, jonka syntymästä on tänä vuonna kulunut kahdeksankymmentä vuotta.
Tuomarien kirja - Jefta, Celan, Derrida
Derrida - samoin kuin Celan vuonna -55 - näyttää joutuneen sanan `shibbolet' viettelemäksi. Tunnussanana sana yhdistyy varsinaisesta viittauskohteesta ja merkityksestään irrotettuna vähitellen runouden tapaan käyttää kieltä. Celanin vuonna -55 kirjoittaman runon otsikko on Shibbolet. Derrida kirjoittaa vuoden -63 runosta Yhdessä: "Shibbolet on otsikko huolimatta siitä, onko se asetettu tähän asemaan, niinkuin toisessa näistä runoista." (Derrida: 403.) Myöhemmin hän nostaa sanan vuoden -55 kokoelman Von Schwelle zu Schwelle otsikon asemaan: "Shibbolet voisi toimia metonymisesti myös tämän kokoelman nimenä." (Mts. 409.) Kunnes tullaan kliimaksiin: "Kieli, ja tällä kielellä kirjoitettu runous, eivät ole muuta kuin yksi suuri shibbolet". (Mts. 413.)
Sanaan `shibbolet' liittyvä katastrofi ei ole ehkä samaa luokkaa kuin Auschwitzin katastrofi. Eikä sen esiin nostamia asioita tietenkään voida sulkea runouden ulkopuolelle. On kuitenkin arveluttavaa samaistaa runous sanaan, jota käytettiin keinona verilöylyn suorittamiseen.
Tutkielma on julkaistu Synteesi-lehdessä 1/1998.
Tässä vähäisin muutoksin
Me - taide ja totalitarismi
Jevgeni Zamjatinin Me-teos modernistisena anti-utopiana
`Ainoa ihmisen - huomispäivän ihmisen - arvoinen ase on sana. Sanalla venäläinen älymystö, venäläinen kirjallisuus, on taistellut vuosikymmenten ajan suuren inhimillisen huomisen puolesta. Ja tänään on aika tarttua jälleen tähän aseeseen.´ (Jevgeni Zamjatin: `Huominen´, 1919)
`Mutta ettehän te kuitenkaan voi sanoa itse tuoksusta, itse käsitteestä `tuoksu', onko se hyvä vai paha? Ette voi, ette. On olemassa kielontuoksu, on myös villikaalin iljettävä tuoksu: niin edellinen kuin jälkimmäinenkin tuoksuvat. On ollut urkkijoita muinaisajan valtioissakin - ja on urkkijoita meillä ... niin, urkkijoita! Minä en pelkää sanoja. Mutta onhan selvää: muinaisajan valtioissa urkkijat olivat villikaalia, meillä urkkija on kielo, - niin, kielo, niin!´ (Jevgeni Zamjatin: `Me´, 1920)
Tutkielma perustuu pro-gradu -työhöni pojautuviin artikkeleihin `Me - taide ja totalitarismi´ (Tiede & edistys 2/93) sekä `Modernin maailman sietämätön moniäänisyys´ (Parnasso 4/93). - Olin artikkelien ilmestytyä useamman kerran yhteydessä Me-teoksen kustantajaan, Gummerukseen, joka ei kuitenkaan kiinnostunut uusintapainoksen julkaisemisesta.
The Many Faces of Woman.
The place of woman in Levinas´s Totality and Infinity
`But is not something more than mere property given up, when woman remains at home, nursing the child? Does not this nursing presuppose the giving up a status within the sphere of sociality and exteriority? Is this giving up of a central dimension of life not a most ethical choice? Can this giving - or giving up - be understood to remain within the sphere of profanation, without a contact with the transcendent dimension?
For man, the giving up of mere property, already, secured a contact with Infinity and Goodness. The endowment of property to the Other may save a life. But does woman not sustain, every day, the life of the descendant, when she gives him something, which cannot be owned, something that is not mere property? - Is there not any unselfishness and Goodness in these feminine forms of giving and giving up?´
The starting point of this essay lies in the analysis of the feminist aspects in Satu Salminiitty´s poetry for my predoctoral thesis in 1998. The Levinasian `Phenomenology of Eros´ was more closely studied in the essay `Naisen monet kasvot´ ( 2001), of which this essay can be seen as an extended and somewhat revised version.
Matka näkyjen taakse
Eksistentialistiset motiivit Tiina Kailan tuotannossa"Kailan runossa Loimi ja kude (1986)lähdetään matkalle kirjoittamaan kumartuneen miehen olkapään ääreltä kohti maailman ääriä; runon lopussa päädytään astumaan ulos kirjoittavan miehen tietoisuudesta. Yksilöllisen tietoisuuden tai mielen sisälle ei kuitenkaan ole pääsyä muuten kuin jakamalla tämän ajatukset, joko kuuntelemalla puhetta tai lukemalla tämän kirjoittamaa tekstiä. Tämä viittaa siihen, että Kailan runon matkaaja lähtee matkalleen lukemalla istumaan kumartuneen miehen tuottamaa kirjoitusta. Runo puhuja puolestaan pukee sanoiksi tämän lukijan elämykset: kyseessä on tulkintaprosessi. Kailan runoelman matka muodostaa täten `lukemisen allegorian´."
Tutkielma on syntynyt kolmessa vaiheessa:
Alunperin Tiina Kailan tuotantoa analysoiva tutkielma sisältyi vuonna 1998 valmistuneeseen lisensiaattityöhöni, yhtenä kuudesta käsitellystä runoilijasta. Jatkoin Kailan tuotannon tutkimista analysoimalla runoelmaa Keskustelu hämärässä: tämä osuus valmistui keväällä 2001. Runoelmien Kala on meren kuva ja Loimi ja kude analyysit on saatettu päätökseen keväällä 2003.
Arto Melleri: moderni - postmoderni
"Melleri jatkaa nietzscheläistä perinnettä, jossa runoilijan sulkakynä, ennemmin kuin tiedemiehen objektivoivat representaatiot, säätää sen, mikä on pyhää ja arvokasta. Taide ilmentää suoraan elämänvoimaa ja tahtoa valtaan, siinä missä tiede ja rationaalinen maailmankuva ilmentävät sitä naamioidussa muodossa."
Artikkeli pohjautuu Turun yliopiston moderniutta käsittelevässä seminaarissa keväällä 1999 pidettyyn esitelmään.
Runouden `uudelleen merkitsemisestä´
Transsendentaalinen Hän Anne Hännisen tuotannossa"Hänniselle `arjenharmaaseen' aistimaailmaan takertuminen tuottaa vain tuskaa, käsitteellistäminen puolestaan jähmettää kuolleeksi. Jäljelle jää yhteys puhtaaseen, itselleen läsnäolevaan tietoisuuteen, joka riippumattomuudessaan kykenee tavoittamaan historiattoman yleisinhimillisyyden."
Artikkeli perustuu Helsingin yliopistolle tehtyyn lisensiaattityöhön. Julkaistu vain kotisivuillani.
Satu Salminiitty: Patriarkaatin kyseenalaistaminen
"Salminiitylle `oleminen', sen paremmin kuin `totuuskaan', ei muodostanut kaiken perustaa: oli jotakin, joka `ei voi olla' ja joka kuitenkin oli `e n e m m ä n e n e m m ä n e n e m m ä n kuin totta'. Erillinen subjekti ei jää valmiin ja äärellisen ´olevan kokonaisuuden´ piiriin, halu kykenee ylittämään milloinkaan täyttymättömänä tämän kokonaisuuden. Ihmisen `ylpeät kasvot´ eivät mahdu maailmaan, ylitsevuotava subjekti ei ole redusoitavissa historiallisen aikaan ja tilaan"
Satu Salminiityn tuotantoa käsittelevä artikkeli on kehitelty lisensiaattityön pohjalta ja julkaistaan tässä ensimmäistä kertaa.
Lauseiden lauseet, mielipiteiden mielialat
Pentti Saarikosken hämäryyden poetiikasta"Hämärässä, tuntemattomassa maastossa, katse on valppaimmillaan, hämärien merkitysten tavoittajan mieli on kaikkein aktiivisin. Hän joutuu tutkimaan tekstiä, hän ei kykene siirtämään katsettaan tunnistettaviin kuvauskohteisiin ja merkityksiin. Hän ei voi luopua kartasta ja ryhtyä suunnistamaan maastossa: hän on kartan vanki."
Artikkeli perustuu Nuori Voima –lehdessä 5/1994 julkaistuun artikkeliin.
Pentti Saarikoski ja runouden interpolaatiot
"Saarikoski ei ole postmoderni relativisti, vaan modernin yhteisöllisen rationaalisuuden kannattaja - tätä on hänen tanssinsa. Se on `ideaalisen puhetilanteen' postulointia, parhaimman argumentin mahdollisuuden ylläpitämistä, mikä ei ollut vielä mahdollista Homeroksen puolimyytillisessä maailmassa sen paremmin kuin se on mahdollista modernissa, kasvottoman vallan hallitsemassa maailmassakaan."
Tämä Saarikosken Tiarnia-sarjaa käsittelevä artikkeli ilmestyi Synteesi –lehdessä 2/2000.
Subjekti merkkijärjestelmän tuotteena
Ilpo Tiihonen ja provinsiaalisuuden problematiikka"Ilpo Tiihosen voi katsoa toteuttavan runouden alueella sitä `rahvaanomaisen kirkastamisen' poetiikkaa, jota kuvataiteen alueella esimerkiksi Marcel Duchamp toteutti, tuodessaan pisuaarin taidegalleriaan. Runouden instituutioon, sen loppusointujen ja `kirjallisuudellisuuden' säätelemään muotoon, tuodaan kaikkein jokapäiväisin kielellinen materiaali, joka kokee kirkastumisen ja ylösnousemuksen. Arkielämän `käytännöllisyyteen häviämisen' sijasta tämä materiaali ikuistuu esteettisen havainnoimisen kohteeksi. Derridan termein arkielämän kieli `uudelleen merkitään' runoudeksi".
Tutkielma perustuu lisenssiaatityöhöni. Lähtökohtana on ollut artikkeli Yhdistyneen Euroopan leskenlehdet. Ilpo Tiihonen ja provinsiaalisuuden problematiikka, Kaltio 4/9X.
Yhteiskunta suurena subjektina
Hannu Kankaanpään runouden spektrianalyysiä"Kankaanpään runoilija ei ole sivullinen: hän osallistuu inhimilliseen kärsimykseen. Kankaanpää ei myöskään korota arkipäivän ilmiöitä runouden kirkastamana esteettisen ulottuvuuden `taivaaseen', niin kuin Ilpo Tiihonen: arki säilyy `vihan ja pelon' sekä totuuden ja rakkauden sanojen taistelupaikkana. Maailmaa ei estetisoida, se on aherruksen ja kärsimyksen tyyssija. Kankaanpäälle esteettinen kokemus ei näyttäydy kaiken sisäänsä nielevänä: sen tuolla tai tällä puolella on eettisen kohtaamisen ulottuvuus."
Tutkielma perustuu lisenssiaatityöhöni.
In the home of human voices and touches
The poetic heritage of the Eighties"The poets, introduced here, of the generation of the Eighties, thus seek a world beyond systems, be they of a socialist or capitalist in nature, where the economical imperatives and technological innovations do not sweep aside all aesthetic and ethical values; a world, that still has room for concepts like `sacrifice', `holiness' `grace' and `redemption'."
This introduction into the Finnish poetry of the Eighties is an extended version of the article in the volume Snow, Forest, Silence. The Finnish Tradition of Semiotics. Ed. Eero Tarasti. Acta Semiotica Fennica. Indiana University Press, Bloomington 1999.
Taide, totuus, toiseus
Jacques Derrida ja Paul Celanin poetiikka"Meridiaani kiertää navalta toiselle ja yhdistää - samoin kuin päiväys ajankohtia - matkansa aikana ennakoimattoman määrän paikkoja. Se kykenee kokoamaan piiriinsä mitä heterogeenisimpiä aineksia, paikkakuntia, kieliä. Vaikka runo on ainutkertaisen hetkensä leimaama ja antaa muodon yksilölliselle puheelle, se antaa täten äänen myös Toiselle ja tämän koskaan toistumattomalle ajalle."
Tutkielma perustuu lisensiaattityöhöni, julkaistaan tässä ensimmäistä kertaa.
Emmanuel Levinas ja naisen monet kasvot
"Levinas kieltää, että nainen ja mies muodostaisivat platonisessa mielessä ykseyden - kokonaisuuden, jonka osat täydentäisivät toisiaan. Mies tulee kuitenkin erillisyydessään kokonaiseksi vasta naisellisuuden ulottuvuuden tavoittamisen kautta – tämän jälkeen mies voi avautua ulkopuolisuudelle, ottaa vastaan Toisen kodin kynnyksellä. Nainen jää täten osaksi kokonaisuutta, jonka egoistinen maskuliininen subjekti muodostaa."
Artikkeli perustuu Emmanuel Levinasin teoksen Totalité et infini lukemiseen, ja sillä on lähtökohtansa Satu Salminiityn etiikan ja feminismin suhdetta käsittelevässä tutkielmassa. Julkaistaan tässä ensimmäistä kertaa.
`Tämä ei ole teidän äitinne´
Sylvia Plath ja modernismin poetiikka"Hughes itse pyrki kirjoituksillaan ja elämällään ilmentämään kosketusta elämän tavoittamattomaan kokonaisuuteen ja aina uutta synnyttävän voimaan. Plathille ruumiillisuuden takana häämöttää kuolema, jonka vallasta vain kulttuurinen merkitysuniversumi kykenee pelastamaan. Hughesille fyysinen ruumis oli yliyksilöllisen elämän prinsiipin edustaja, Plathille fyysinen ruumis puolestaan oli `syntymäpäivälahja´, jonka kääreiden ja huntujen alla oli vain kuoleman salaisuus."
Tutkielma käsittelee Sylvia Plathin ja Ted Hughesin runouden taustaoletusten eroja. Ei julkaistu aikaisemmin.
Irja Unkuri:
Andy Warhol ja pinnan taide
"Vanhan ajan dandy inhosi vulgaarisuutta, campin edustaja puolestaan ihannoi sitä. Oscar Wilde oli Sontagin mukaan välivaiheen hahmo, hänessä oli sekä dandyä että campmäisyyttä. Julistaessaan, että ovinuppi voi olla yhtä upea ja ihailtu kuin maalaus, hän nimenomaan korosti campin demokraattista henkeä, jota Andy Warhol taiteellaan myös edustaa. Omalla työllään Warhol nimenomaan kyseenalaisti taiteen aitous-käsitteen onttouden sekä lievensi korkeakulttuurin ja massakulttuurin välistä eroa."
Artikkeli perustuu kirjoittajan Helsingin yliopiston sosiologian laitokselle laatimaan lopputyöhön. Työ käsittelee populaarikulttuurin ja korkeakulttuurin suhteita.
