Raippaluoto, maaliskuu 2006

Perinnekalastajat korkkasivat vuoden 2006 kalastuskauden maaliskuun puolivälissä pilkkimällä sateisessa kelissä Raippaluodossa. Mukana oli myös Ylistaron vahvistukset, joita ilman PK:n kalansaalis olisi jäänyt nollille.

Nyt tuloksena oli muutama ahven ja pari norssia. Isomukset olivat kaukana meidän pyydyksistä. Keli ei tosiaan suosinut, vaikka hiukan aurinko hetkisesti lämmittikin.

Lauantai 18.3.2005

Raippaluoto

Sillalle. Pilkkiminen aloitettiin Raippiksen sillan alta, koska huhujen mukaan sieltä saa aina kalaa...

Tuuli. Arvaa tuulen suunta. Taivas oli jo kohtalaisen synkkä tässä vaiheessa, vaan ei kalastajien mieli.

Pyloni. Sillan mittasuhteet selkiytyvät mitä lähempänä ollaan. Pylonin ympäriltä nousi ahvenia mukavasti.

Jono. Alue kalastettiin tarkasti, jotta yksikään ahven ei pääsisi pakoon.

Paussi Nälän jo hiukkasen kurniessa ja tuulen kovetessa, siirryimme Köklotin suojaisiin lahtiin käristämään makkaraa ja syömään leipää.

Viimeistä viedään. Päivä synkentyi koko ajan ja sade piiskasi kalamiehiä. Vielä viimeiset kairaukset ennen kotiin lähtöä.

Perhonsidontaa. Illalla sidoimme vielä perhoja.